sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mar-ras-kuu

Aamu, päivä tai ilta, ei mitään väliä, yhtä hämäränä pysyy maailma näillä leveysasteilla. Tosin tänään sunnuntaina, jolta päivältä nämä kuvat eivät ole, hämmästytti pientä kulkijaa ja sen kaveria yllättävä valoilmiö nimeltänsä aurinko.
Jota en muista nähneenikään yhtä kirkkaana sitten viikkotolkulla. Paljon olikin liikkujaa rantapuistossa, lapsia sorsia syöttämässä, perheitä ihailemassa joutsenparvea joka ylväänä lipui järvemme pintaa pitkin. Juti-possukin taas nähtiin, ja monta kivaa koirakaveria.
Parta, tuulen tuivertama ja järviveden kastelema. Ehkei kauneimmillaan, mutta ihana silti ;)
Eilisen lauantain kävelyä samoissa maisemissa, samoilla reiteillä, vauhditti pauhaava puhuri.
Ei maisemaa marraskuiseksi uskoisi. Vaikka alkaahan tämä aika tuttua huttua olla. Ohut lumikerros käväisi viikko sitten maan pinnalla, pian jo häipyi. Eikä uudesta ole tietoa.
Mutta mikäs se auttaa ihmisen koirinensa muuta kuin hyväksyä mitä ylhäältä annetaan ja tehdä siitä parhaansa.
Päivä ja hetki kerrallaan. Nauttia jokaisesta. Kuin myös luonnosta ja sen voimasta.
Elää. Tässä ja nyt.
Kohti joulua, joulun valoa ja lämpöä ja sitä myötä myös pidentyviä päiviä olemme menossa. Pahin pimeys alkaa tältä erää olla takana päin.
Siispä mieleen valoa ja lämpöä jokaiselle toivoo Arttu ja ihminen.
Herran parta on lohiöljyllä hoidettu. Suihkun jälkeen vieläpä. Eli tietenkin. Mistä koira tykkää, ihminen ehkä ei niin. Sai nimittäin snautseri nuolla ihanasti kalalle tuoksuvan ja ah niin rasvaisen paperin johon oli käärittynä eilen torilta kalastettu loimulohi. Kalastajan koira kai tuo toivoisi olevan, niin on kala herran herkkua. Toki pelkän paperin putsaamisen lisäksi sai ihan lohtakin ja nahkaa. Kun ei se ole tuohesta koirankaan suu.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Näythän sinäkin?

Minä näyn vaikka olen musta. Sain uuden heijastinliivin, vanha olikin jo vähän kulahtanut ja loppuun käytetty. Näytänpä kylillä hyvää esimerkkiä nuoremmilleni. Enkä muuten ole yhtään nolo! Eikä ole ihmisenikään, sillä on heijastinta siellä täällä, pipossakin. Muista sinäkin näkyä, turvallista kaikille osapuolille!
Turpaisaa ja valoisaa marraskuun viimeistä viikonloppua pimeydestä, myräkästä ja sateesta huolimatta! t. -arttu

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Iso väsy isosta ilosta

 Neitosnautserilla vierailulla
 metsän polkuja kiertämässä
pellon laitaa riekkumassa
 kaiken hauskan jälkeen maistui uni
kun meillä kaikilla oli nii-in mukavaa.
Kiitos Ystävät!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vähän on enemmän kuin ei yhtään

Kotikylämme on saanut kauden ensimmäisen lumipeitteen viime yönä. Ohut peitto, mutta lunta se on, kävi snautseri toteamassa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kaverikoiria, koirakavereita

Sinäkö se oot, näin monen vuoden jälkeen muistatko mua...

Yhdessä jälleen, Ronja ja Arttu, toukokuussa 2006 syntyneen Jettyspoof's Dark pentueen vanhemmat iloisella iltalenkillä viikko pari sitten, ihmisensä kuulumisia vaihdellen ja koiratkin. Tosin niiden, ainakin Artun, mielenkiinto tapaamisen ensi huuman hieman haihduttua hajosi myös tienvarren ja puskien tuoksuihin ja leidit joutuivat herraa odottelemaan ja hoputtamaankin että reitti etenisi. Reipas ja mukava oli yhteislenkkimme, kiitos siitä Ronjalle ja emännälleen Sinikalle joka rantapuiston kulmilla parRakkaistamme kuvan nappasi muistoksi.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Snautserin iltatoive

Hei sie yläkerran partaukko, what's up? Paaha pakkanen paukkumaan eläkä turhaan säästele lumen kanssa! On nimittäin meikäjätkästä hiukka epistä joka ilta joutua tähän samaan nurkkaan. Tosin suihkun jälkeisen palkan voin nauttia ilman suihkuakin - saavutetuista eduistahan ei luovuta.
Toivoo -arttu